Oikeuskansleri huomautti Poutalaa, koska tämä myönsi avustuksen kahdelle järjestölle ilman riittäviä perusteluja.
Tuottajajärjestöjen mukaan S-ryhmän osuus päivittäistavaramarkkinoista oli viime vuonna jo 49 prosenttia. Järjestöt näkevät, että S-ryhmä on keskitetyillä ostoillaan jakanut markkinat alueellisesti ...
Jari ”Bull” Mentula tekee uuden aluevaltauksen kohtaamalla nyrkkeilykehässä Kalle Palanderin. Ihan kaikkeen hän ei kuitenkaan suostu.
Tampereen Hervantaan suunnitellaan 16-kerroksista asuinkerrostaloa ja 3-kerroksista pysäköintirakennusta nykyisten pysäköintialueiden paikalle. Asemakaavamuutos koskee osoitteita Insinöörinkatu 48 ja ...
Tampereen Valoviikkojen avajaisfestivaalia juhlitaan kymmenen päivän ajan. Tanssivat vedet ammentavat tänä vuonna oopperasta ja tamperelaisista tekijöistä.
Fingridin analyysin mukaan Suomen sähköjärjestelmä kestää yksittäisen merkittävän vian suuressa tuotantolaitoksessa.
Usean toimittajan viisivuotisen sopimuksen kokonaisrahoitus on puoli miljardia euroa. Tamperelainen teknologiayhtiö Insta on valittu Naton viestintä- ja tietojärjestelmäviraston (NCIA) ...
Hyvillä alueilla kaupunkimetsiköt ovat täynnä koirankakkaa ja vähemmän hyvillä huumeneuloja. Eipä noihin voi lasta päästää ...
Aamulehti näyttää lyhyen radan Martti Ollgren -uintikilpailut suorana lähetyksenä lauantaina 26. syyskuuta. Lähetyksen voi katsoa myös jälkikäteen tallenteelta.
Asia liittyi erityisavustajan vuonna 2019 tilaamaan elinkeinoministerin esiintymisvalmennukseen.
Suomi jatkaa matkaansa lentopallon miesten EM-kisojen mitalipeleihin Milanoon. Joukkue kaatoi sensaatiomaisesti hallitsevan ...
Pyörätien jatke on Ruutin mukaan yleisimmin suojatiehen merkitty aukko. Pelkässä suojatiessä sen sijaan on yhtenäiset ...
Some results have been hidden because they may be inaccessible to you
Show inaccessible results