Jäsenmaksutulojen kasvu on taantunut samalla kun jäsenille maksettujen etuuksien määrä on kasvanut voimakkaasti, kirjoittaa ...
Omakotitalon lattian alta tulee savua Kuhmoisissa, tiedottaa Pirkanmaan pelastuslaitos. Pelastuslaitos sai tiedon ...
Ylöjärveläisten festivaalien läheisyydessä tapahtui puukotus heinäkuussa. Syyttäjän mukaan nuori mies varustautui ottamalla ...
Tapaturmasta päästiin vähällä, sillä lapselle aiheutui tapahtuneesta haava huuleen. Siitä huolimatta vaaratilanteesta on ...
Haittaa aiheutuu etelän suuntaan ajavalle liikenteelle. Tampereella on tapahtunut liikenneonnettomuus, joka vaikuttaa ...
Nyt Pirha kertoo, että neuvottelut koskevat Mäntymäen asumisyksikköä Akaassa. Pirhan mukaan taustalla on vuokrasopimuksen ...
Sisä-Suomen poliisilaitoksen tutkinnanjohtaja Jari Luoto kertoo, että henkirikoksen tutkintanimike on vaihtunut tutkinnan ...
Entisen jääkiekkoilijan ja somepersoonan Janne Puhakan murhasta syytetty Rolf Nordmo määrättiin mielentila­tutkimukseen.
Tamperelaiset kuvataiteilijat kertovat, mistä heidän toimeentulonsa nyt koostuu. Pitkän uran tehnyt Ilkka Väätti sanoo nykyvuosien olevan taloudellisesti hänen uransa vaikeimpia.
Suomen presidentti Alexander Stubb puhuu keskiviikkona Pohjoismaiden edustajana YK:n turvallisuusneuvostossa. Tämän jälkeen hän pitää oman tiedostustilaisuuden suomalaiselle medialle. Turvallisuusneuv ...
Tampereen seudun tapahtumissa riittää vielä ulkoilmatapahtumia, mutta talvi- ja sisälajit tulevat jo kovaa vauhtia.
Kaupunginjohtaja Jori Reijula pitää tärkeänä, että Jämsä ei jää katsomaan sivusta muiden hyödyntäessä kaupungin läpi kulkevaa kantaverkkoa.